UKK

Jos haluat ottaa yhteyden asiakaspalveluumme, napsauta tähän

Alta löydät vastaukset yleisimpiin kysymyksiin. Jos haluat ottaa yhteyden asiakaspalveluun tai katsella matkasi yksityiskohtia, kirjaudu asiakaspalvelujärjestelmäämme yllä olevan linkin kautta.

  • Kuinka maksan?
    Lennot valittuasi saavut varausvahvistus- ja maksusivulle. Sivulla voit valita maksutavaksi kortin (Visa, Mastercard, Eurocard), pankkisiirron, osamaksun tai laskun.
  • Voinko muuttaa lipussa olevaa nimeä?
    Lipussa olevaa nimeä ei tavallisesti voi muuttaa, koska liput ovat henkilökohtaisia eikä niitä saa luovuttaa eteenpäin. Joitakin poikkeuksia kuitenkin on, esim. jos kyseessä on Norwegianin lennot tai tietyt SAS:n maan tai Euroopan sisäiset lennot. Saat lisätietoa nimen muuttamisesta ja sen kuluista ottamalla yhteyden asiakaspalveluun yllä olevan linkin kautta.
  • Voinko muuttaa lipun päivämäärää?
    Moni lentoyhtiö sallii matkustusajan muuttamisen maksua vastaan. Pyydä lisätietoja asiakaspalvelusta. Huom. Muutoksen tekeminen edellyttää, että koneessa on tilaa kyseisenä päivämääränä. Lentoyhtiö ja matkatoimisto perivät muutoksista maksun.
  • Kuinka peruutan varauksen?
    Peruutuksia koskevien väärinkäsitysten välttämiseksi hyväksymme peruutukset ainoastaan kirjallisena. Ota aina yhteys asiakaspalveluun, jos haluat peruuttaa matkasi. Asiakaspalvelu vastaa peruutuskyselyysi antamalla yleistä tietoa esim. siitä, miten hyödynnät peruutusvakuutustasi. Sen jälkeen sinun on vahvistettava peruutus, jotta se voidaan suorittaa lentoyhtiössä. Huom. Peruutettua matkaa ei korvata, ellet ole ostanut peruutusvakuutustamme.
  • Miksen voi varata verkkosivuilla näkyvää vaihtoehtoa?
    Varaukseen osallistuvissa järjestelmissä voi esiintyä teknisiä vikoja tai niihin on voitu tehdä päivityksiä, joiden vuoksi ei-varattavissa oleva vaihtoehto näkyy sivuilla. Pyrimme jatkuvasti estämään tällaiset virheet, mutta joissakin tapauksissa emme pysty vaikuttamaan niiden syntymiseen, jolloin varaaja saa virheilmoituksen.
  • En ole saanut lippujani. Mitä teen?
    Lähetämme matkadokumentit sähköpostitse muutaman päivän sisällä maksustasi, tai mahdollisimman pian, mikäli lähtöpäiväsi on lähellä. Jos et löydä liput sisältävää sähköpostiviestiä, voit kirjautua asiakaspalvelujärjestelmään yllä olevan linkin kautta ja hakea lipputietosi. Lipuilla tarkoitamme samaa kuin matkadokumentit, e-liput tai sähköiset lentoliput.
  • Mitä tapahtuu, jos lento myöhästyy ja myöhästyn sen takia jatkolennolta?
    Jos ostamasi lippu käsittää sekä myöhästyneen lennon että jatkolennon, lentoyhtiön lippukassa järjestää sinut maksutta seuraavalle sopivalle lennolle. Siksi on tärkeää, ettet osta erillisiä lippuja lennoille, joiden välissä on lyhyt vaihtoaika, vaan ostat lennot yhtenä matkana.
  • Mitä tapahtuu, jos lentoyhtiö muuttaa lentoaikoja?
    Lentoyhtiöt laativat yleensä alustavan aikataulun puolen vuoden välein. Joitakin aikoja saatetaan myöhemmin muuttaa tai joitakin lentoja perua. Jos aikataulumuutos vaikuttaa matkasi toteutumiseen, matkatoimisto tai lentoyhtiö voi siirtää sinut toiselle tai toisille lennoille. Tämä palvelu sisältyy matkatoimistopalveluumme, jonka voit ostaa lippuja varatessasi. Jos et ole valinnut matkatoimistopalvelua, otamme silti yhteyden sinuun ja ilmoitamme muutoksesta sekä kehotamme kääntymään lentoyhtiön puoleen tai ostamaan matkatoimistopalvelumme.
  • Kuinka paljon matkatavaraa voin ottaa lennolle?
    Useimmat lentoyhtiöt sallivat lisämaksutta yhden laukun, jonka paino on enintään 20–23 kg. Tietyt lentoyhtiöt perivät aina maksun matkatavaroista, esim. Air Baltic ja Vueling sekä Yhdysvaltain maan sisäisiä lentoja liikennöivät yhtiöt, jos lento on ostettu erikseen. Myös Air Berlin veloittaa matkatavaroista, jos liput kuuluvat yhtiön halvimpaan hintaluokkaan. Saat tarkemmat tiedot asiakaspalvelustamme.
  • Saanko uuden matkan, jos lentoyhtiö menee konkurssiin?
    Jos lentoyhtiö menee konkurssiin, matkaasi ei voida toteuttaa. Matkatoimisto ei voi korvata lentoja, sillä toimimme ainoastaan välittäjänä ja siirrämme maksusi suoraan lentoyhtiölle, kun varaat lennot. Siksi suosittelemme, että ostat konkurssivakuutuksemme varauksen yhteydessä. Sen avulla saat rahasi takaisin, jos lentoyhtiö menee konkurssiin. Jos lentoyhtiö menee konkurssiin meno- ja paluumatkojen välisenä aikana, vakuutus korvaa uuden paluumatkasi.
  • Kuinka täytän nimet, kun varaan matkaa?
    Anna aina ensimmäinen passissa lukeva etunimesi sekä kaikki passin sukunimirivillä olevat sukunimet. Nimimuutokset ovat hankalia ja niistä veloitetaan, jos valitsemasi lentoyhtiö ylipäätään sallii muutokset. Nimen muuttaminen voi olla mahdotonta myös, jos matka toteutetaan useammalla kuin yhdellä lentoyhtiöllä.
  • Voinko ostaa matkan toisessa maassa asuvalle henkilölle?
    Kyllä, mutta anna varatessa oma sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi, jotta kaikki yhteydenpitomme voi tapahtua varauksen suorittaneen henkilön kanssa. Lähetämme liput sinulle, minkä jälkeen voit lähettää ne edelleen matkustajalle.